Hiivurin Helmiina
KTK-II, SV-I

Luonnekuvaus

Helmissä on herkkyyttä, joka muuttuu valitettavan helposti arkuudeksi. Ujo, hieman epäluuloinen suomenhevostamma kaipaa ympärilleen tuttuja ihmisiä, kaikkein mieluiten tutun ihmisen, rutiineja, pysyvyyttä. Uusi loimi tai eri värinen juoma-astia ei aiheuta puhinoita, sen sijaan naapurikarsinan uusi asukas sekä uusi tallityöntekijä saavat raudikon vetäytymään kuoreensa. Tuulisella säällä tamma on varsin pörhäkkä, normaali tallista tarhaan tai toisin päin kävely sujuu nykivin, välillä raville rikkovin askelin. Myös äänten suhteen tämä on vähän herkempi. Tavan linnunlaulu ei haittaa metsässä, sen sijaan talliin muuttaneet pääskyset aiheuttivat tammalle pienen henkilökohtaisen kriisin. Voi raasua.

Oudon ratsastajan kanssa Helmi kulkee hieman varautuneena, jopa jännittyneenä, eikä sen liikkeistä tai osaamisesta tuolloin saa täyttä kuvaa. Uusi ihminen aiheuttaa aina pientä jännittymistä, jopa hermostuneisuutta, samaten kovat tai ristiriitaiset avut. Erityisesti kova käsi saa tamman nostamaan päänsä, menettämään askeltensa tahdin sekä sinkoilemaan sinne tänne hätääntyneenä. Yhteistyö kannattaakin aloittaa hitaasti, antaa raudikolle aikaa ja hyväksyä se, ettei esimerkiksi kilparadoille pääsystä kannata haaveillakaan ensimmäisen kuukauden aikana.
Kunhan Helmi kokee ratsastajansa tutuksi ja turvalliseksi, se on ihana ratsu. Edelleen herkkä, sellainen joka voi hermostua ja muuttua aremmaksi muita hevosia herkemmin, mutta myös hyvällä tavalla herkkä. Helmi reagoi hyvin ja mielellään apuihin, liikkuu hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä pyrkien tekemään parhaansa. Pieni huolestuneisuus leimaa kaikkea tamman tekemistä myös sen tutuimman ratsastajan kanssa, aivan kuin hevonen olisi huolissaan, tekeehän nyt riittävästi, menihän tämä oikein. Runsaat kehut ja kiitokset auttavat raudikkoa rentoutumaan.

Helmillä on pitkät, puhtaat askeleet, joista etenkin ravi on ilmavaa ja lennokasta. Lennokkuus sekä askelpituus muuttuvat puutteellisiksi välittömästi Helmin ryhtyessä arastelemaan, ujostelemaan tai jännittämään joko ratsastajaansa tai jotakin ulkoista ärsykettä, yleensä jotain ääntä. Hypyt ovat pyöreät ja laukka esteradoilla(kin) hyvin säädeltävissä, jalkatekniikka on kohtalainen mutta itsevarmuus puuttuu. Helmi hyppää kyllä, kun sitä rohkaisee, tukee ja kannustaa. Raudikko ei kuitenkaan nauti hyppäämisestä, ennemmin se hioo kouluohjelmia tai lähtee tutulle maastoreitille. Ihme kyllä maastoilua Helmi ei jännitä, paitsi aivan uppo-outoja reittejä. Reitin käytyä tutuksi raudikko vallan nauttii metsän rauhasta, kunhan eteen ei rymistele hirvi tai mistään ei kuulu ketun hampaisiin jääneen jäniksen rääkymistä. Toki tuollainen nyt säikyttää kenet tahansa.

Kengitys sekä hampaiden raspaus vaativat joka kerta pienen rauhoittavan lääkityksen, sillä Helmi-raasu jännittää molempia toimenpiteitä yhä edelleen niin paljon, ettei kykene seisomaan paikoillaan vaan koettaa karata tilanteista. Muutoin tamma seisoo paikoillaan, vaikka se saattaa suhtautua esimerkiksi klippaukseen suurella epävarmuudella (kunhan klippaaja on tuttu, kaikki on hyvin). Vähänkään epävarman oloinen käsittelijä saa tahattomasti nostettua kaiken Helmin arkuuden esille, mikä purkautuu kosketuksen karttelemisena, vetopaniikkikohtauksina ja hevosparan yleisenä epämukavuutena. Rauhallinen, itsevarma käsittely on kaiken A ja O; Helmi ei ole se hevonen, jonka kanssa asioita kokeillaan ja opetellaan ensimmäistä kertaa.

Onneksi lastaaminen tai kuljetus eivät aiheuta tammalle sydämentykytyksiä. Vieraat paikat sen sijaan saattavat aiheuttaa, erityisesti, jos mukana olevat ihmiset eivät ole raudikon luottohenkilöitä. Onnistuneiden klinikka-, valmennus- ja kisareissujen kulmakivinä onkin ehdottoman tuttu porukka ihmisiä, joiden kanssa Helmi rentoutuu.

Kilpailukalenteri

KRJ (40 sijoitusta)