Grimsrud Vandal

Grimsrud Vandal, jota Valdoksi kutsumme, on mainio yhdistelmä vekkulia luonnetta ja kovaa työskentelyintoa. Utelias ori touhuaa mielellään kaikenlaista, usein se tarhassa ja karsinassaankin askartelee ties mitä aikansa kuluksi. Sekä tarha että karsina onkin varustettu ties millä leluilla ja vempeleillä, joilla ori saa aikansa kulumaan. Mahdottomasti siltä löytyy energiaa vaikka ja mihin, mutta pahantekoon se ei lähde. Valdo ei karkaisi tarhasta varmaan silloinkaan, vaikka portti olisi auki tai aita kaatunut maan tasalle. Se kulkee taluttaessa kiltisti vierellä, vaikka siitä ei pitäisi edes kiinni. Niin kovin herttainen ja ihmisrakas Valdo tykkää myös muiden hevosten seurassa, eikä pistäisi pahitteeksi, jos saisi hengailla isossakin orilaumassa. Yksinkin se kyllä pärjää oikein hyvin, lähtee oikein mielellään ilman kaveriakin reissuun tai pitkälle maastolenkille.

Hoitotoimenpiteissä Valdo on kovin auttavainen. Se usein tykkääkin hamuilla hoitaajansa, harjapakkia, satulaa tai vaikka pesuämpäriä. Toisinaan se myös ottaa harjapakista harjan suuhunsa ja heittelee niitä ympäri karsinaa. Orin mielestä se on hauskaa, eikä vekkulille oikein osaa vihainenkaan olla, vaikka toisinaan se kyllä saa aikaiseksi melkoisia sotkuja "auttaessaan". Jos ihan hermot menee orin askarteluun, osaa se pyydettäessä olla touhuamattakin, ainakin hetken aikaa. Karsinassa se on hyvä laittaa kuntoon, kun sieltä löytyy jo valmiiksi puuhasteltavaa punkkarille, niin se saattaa hyvällä tuurilla jättää harjat sun muut rauhaan. Valdon voi laittaa kuntoon vaikka irrallaan käytävällä, tai tallin pihassa, eihän se taluttaessakaan mihinkään lähde ihmisen viereltä. Valdo on aina hyväntuulinen ja silmäkulmasta löytyy pilkettä. Se rakastaa rapsuttelua, pusuttelua ja lässyttelyä ja viihtyy ihmisen kainalossa vaikka tuntikausia halittavana. Kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa meno on samanlaista, Valdo auttaa kyllä enemmän kuin mielellään. Eli kengityspakki kauas orin ulottuvilta, jos ei halua kerätä tarvikkeitaan pitkin käytävää.

Valdo on kova poika tekemään töitä, ja niitä saisikin mielellään tehdä joka päivä. Vapaapäivät ovat yliarvostettuja, silloin kerätään vain ylimääräistä virtaa, joka usein purkautuu alkuverryttelyssä vinkupukkeina ja sinkoiluilla. Kun orin treenikalenterin pitää tarpeeksi täynnä ja tekeminen on vaihtelevaa, Valdon kanssa on todella mukava työskennellä. Sillä on napakat, matkaavoittavat askellajit ja hyvä ryhti. Muoto tuppaa herkästi menemään reilusti luotiviivan taakse, sen kanssa saa olla tarkkana, ettei ori tohkeissaan rullaa itseään ihan mutkalle. Alkuverryttely tosiaan menee usein vähän turhan innokkaissa merkeissä, mutta pahimmat pöllöenergiat kun ori saa pois päiväjärjestyksestä, se jaksaa keskittyä tehtäviin ja pikkutarkkaan työskentelyyn. Ori on herkkä avuille, toimii hyvin jo pelkällä istunnalla. Esteillä Valdo ei ole mitenkään lahjakas, vaikka se kyllä nauttii hyppäämisestä. Pikkupomppuja tehdäänkin välillä orin mielen virkistykseksi. Maastossa Valdo nauttii etenkin reippaista laukkapätkistä ja maailman ihmettelystä. Todella rohkea se on, ei pelästy tai säpsy oikeastaan mitään.

Ori matkustaa mutkattomasti ja reissaa muutenkin mielellään. Vieraat paikat ovat ihan parhaita, niin paljon löytyy kaikkea uutta nähtävää ja ihmeteltävää. Kisoissa saa alkuverkassa olla vielä tarkempana, sillä energisyyden lisäksi Valdo keskittyy myös tuijottelemaan vieraita hevosia, tuota aivan ennennäkemätöntä puuta ja mitä lie muuta. Kun ratsastaja keskittyy työskentelyyn ja varmistaa, että Valdo keskittyy myös, on yleensä lopputulos radalla orin tason mukaista. Jos ratsastaja jännittää hirveästi tai keskittyminen on jossain aivan muualla, voi olla varma, ettei Valdokaan malta keskittyä. Tarkkana on siis oltava, jotta tämän uteliaan sielun saa tallin ulkopuolella tekemään sen, mitä sinne on mentykin tekemään.

i. Sukunsa puolesta Grimsrud Waldemarista ei odotettu suurta menestyjää. Se kuitenkin alkoi osoittaa lahjojaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Sillä oli vuonohevoselle poikkeuksellisen ilmavat liikkeet ja ratsukoulutuksen edetessä huomattiin, että tässä hevosessa oli aidosti potentiaalia kilparadoille. Tähän aikaan norjanvuonohevosia ei vielä paljoa kilpailuissa tavattu, ja jo rotunsa puolesta ori kiinnitti huomiota. Moni ihasteli, haukkui poniksi jopa, mutta monikaan ei uskonut, että Grimsrud Waldemar voisi oikeasti pärjätä. Helppo B-tasolla ori sai kilpauransa aikana hyvin sijoituksia, voittojakin, ja uransa loppupuolella sillä startattiin myös muutama Helppo A, joista napsahti jopa voittokin muutamaan otteeseen. Pääasiassa orilla kilpailtiin kotimaassaan Norjassa, mutta vuonohevosmestaruuksiin se lähti muihinkin Pohjoismaihin, loistaen useampana vuotena kirkkaasti Pohjoismaiden vuonohevosten kärjessä koulumestaruuksissa. Niiden kautta ori saikin paljon kiinnostusta osakseen, joten Waldemar aloitti uuden uran siitosorina. Tämä ori toi aivan uutta verta vuonohevoskasvatukseen ja onnistuneesti periytti hyviä ominaisuuksiaan jälkeläisilleen, joita Waldemarille syntyi yhteensä 23 useammassa maassa, pääosin Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, muutama myös Suomessakin.

ii. 80-luvun alkupuoliskolla syntynyt norjanvuonohevosori Mysterium oli pieni, mutta roteva työhevonen. Se eleli omissa oloissaan isäntänsä vanhassa navetassa Länsi-Norjassa, orilla ei viimeisen 10 elinvuotensa aikana ollut hevosseuraa lainkaan. Tämä ei kuitenkaan herraa haitannut, se oli nuoruutensa elänyt isossa siittolassa astumassa tammoja ja tuntui nyt nauttivan omasta rauhastaan. Erinomainen siitosori Mysterium olikin, sillä astutetut tammat tiinehtyivät aina kerrasta ja ori periytti nöyrää ja työteliästä luonnetta siinä missä hyvää, sopusuhtaista rakennettansakin. Työhevosurallaan Mysterium oli mitä mainioin. Eläköidyttyään siitospuuhista, ori myytiin vanhemmalle herralle tekemään töitä, lähinnä puunhakuhommia ja muuta pikkupuuhastelua metsän keskelle. Mysterium löysi isäntänsä kanssa aivan erityisen siteen ja kaverukset muistuttivat toisiaan hyvinkin paljon. He toimivat yhteen hiileen niin hyvin, että tuntui kuin ne olisivat lukeneet toistensa ajatuksia. Mysteriumista jäi myynnin yhteydessä pakasteita siittolaan, ja pitkän 27-vuotisen elämänsä aikana ori sai yhteensä 10 jälkeläistä, joista moni päätyi isänsä tavoin työhevoseksi, mutta myös ratsun hommiin lähti monia niin harraste- kuin kilparatsuksikin.

ie. Trøan Garthf oli ruunihallakko, suhteellisen isokokoinen tamma, joka eli kovin tavanomaisen harrasteratsun elämän. Nuorena se ratsukoulutettiin kasvattajansa toimesta, minkä jälkeen se myytiin 4-vuotiaana eteenpäin. Trøan Garthf ei ollut kovinkaan hyväliikkeinen, etenkin ravi oli todella pompottavaa, minkä vuoksi harjoitusravissa istuminen oli useimmiten vähintäänkin epämukavaa. Ei sitä kilparadoilla koskaan nähty, mutta olisi se kai nipin napin Helppo B-radoista suoriutunut. Kultaisen luonteensa ja varmajalkaisuutensa ansiosta siitä tykättiin kovin etenkin maastoratsuna, ja kentällä vääntäminen vuosien varrella jäi koko ajan yhä vähemmälle. 10-vuotiaana se myytiin eteenpäin Stall Grimsrudiin, joka oli Norjan yksi maineikkaimmista vuonohevoskasvattajista. Trøan Garthf siirtyikin lähes täysin siitoskäyttöön, tosin sillä edelleen saatettiin maastoilla hyvin satunnaisesti. Tamman pää kesti hyvin oloneuvoksen elämää ja emänä se oli verraton. Trøan Garthf sai yhteensä viisi varsaa, joista viimeinen, Grimsrud Waldemar, päätyi kilpailemaan kouluratsastuksessa. Neljästä ensimmäisestä tuli emänsä tavoin perhe- ja harrastehevosia.

e. Kasvattajalleen Grimsrud Helga oli aivan erityinen. Ensinnäkin, se oli toinen ja samalla viimeinen varsa Grimsrud Ylvasta, tammasta, joka oli kasvattajansa silmäterä. Helga eli koko ikänsä kasvattajansa omistuksessa, hän ei halunnut kultakimpalettaan päästää pois valvovien silmiensä alta. Helga oli mitä lempein, uteliain ja herttaisin tamma, emänä jämäkkä, mutta rakastava. Ratsuna tamma oli näppärä sekä koulu- että esteratsastuksessa ja pääsikin näyttämään kynsiään kilpailuissa säännöllisesti. Etenkin koulupuolella hyviä tuloksia kerännyt Helga ei ehkä rakenteeltaan ollut parhaimmistoa, mutta muilta ominaisuuksiltaan se oli niin priimaa, että kasvattaja halusi ehdottomasti käyttää tammaa jalostukseen. Eikä sen rakennekaan nyt mikään kamalin ollut, ihan hevoseksi tunnistettava ja täysin terveenä se pysyi koko 25-vuotisen elämänsä ajan. Ainut sairastuminen koituikin tamman kohtaloksi, kun se kuoli ruokatorven tukokseen.

ei. Harvoin vuonohevosista löytyy sellaista tulta ja tappuraa kuin mitä Hallvarðr kätki nallekarhumaisen ulkomuotonsa sisälle. Se oli ori isolla O:lla, kovin ryhdikäs, sitäkin äänekkäämpi ja hyvin itsevarma omasta komeudestaan. Sitähän se olikin, pärjäsi näyttelyissä hienosti, vaikka sen käsiteltävyys olikin joskus hieman haasteellista. Hallvarðr oli näppärä, monipuolinen ruunihallakko, jolla kilpailtiin vähän koulua, myös esteitä ja maastoesteitäkin sillä mentiin ainakin omaksi ja orin iloksi. Ei se mikään suuri menestys kilparadoilla ollut, mutta harvemmin se luokan loppupäähänkään jäi. Jos se olisi ollut luonteeltaan vähän simppelimpi kaveri, olisi siitä saatu varmaankin kuorittua vähän parempikin ratsu esille. Potentiaalia nimittäin oli, mutta suoritukset usein jäivät puolitiehen orin omien esiintymisten vuoksi. Hallvarðria käytettiin luonteensa vuoksi hyvin harkitusti jalostukseen, eikä se saanutkaan kuin viisi jälkeläistä, joista onneksi saatiin koulittua ihan yhteiskuntakelpoisia hevosia.

ee. Grimsrud Ylva oli yksi kasvattajansa ensimmäisiä kasvatteja. Tamman suvussa oli paljon työ- ja valjakkohevosia, mutta Ylva itse oli pesunkestävä esteratsu. Tamma rakasti hyppäämistä ja onnistuikin ylittämään jopa metrin korkuisia esteitä. Vuonohevoseksi Ylvalla oli suhteellisen siro rakenne, se oli todella ketterä ja nopea. Tammalla kilpailtiin nuorempana jonkin verran, pääasiassa pienempiä harjoitus- ja seurakisoja, mutta muutaman kerran kasvattaja uskaltautui viemään estetykkinsä myös vuonohevosmestaruuksiinkin, joista tamman hyppytaidoilla rapisi voittoja helposti. Ylva loi kasvattajalleen itsevarmuutta kasvatustyöhönsä, sillä aiemmin norjanvuonohevosia ei oltu pidetty kovinkaan osaavina, mutta muutamat helmet, kuten Ylva ja hetkeä myöhemmin myös Grimsrud Waldemar, osoittivat jopa kasvattajalleen, että näissä pystytukissa piili paljon enemmän potentiaalia kuin voisi ulkomuodosta päätellä. Ylva totta kai päätyi siitoskäyttöön, mutta tiinehtyminen oli tammalle haastavaa. Kaksi varsaa se onnistui saamaan, kummatkin samasta orista. 18-vuotiaana Ylva kuoli vaikean ähkyn seurauksena elettyään koko ikänsä kasvattajansa luona.

Jälkeläiset

Valmennus 00.00.0000, kirjoittanut

Päiväkirja 10.05.2022, kirjoittanut omistaja

Voi pojat miten innoissani olinkaan! Olin päätynyt myytäviä vuonohevosia selaillessani Stall Grimsrudin, tunnetun norjalaisen siittolan, sivuille. Ensin ajattelin, etteihän nyt minulla olisi mitään mahdollisuutta heidän kasvattiinsa, olinhan aivan tuntematon nimi vuonohevospiireissä, kun vasta toimintaani aloittelin. Huomasin kuitenkin tuijottelevani useaan otteeseen Grimsrud Vandalin myynti-ilmoitusta. Orilla vaikutti olevan kaikki speksit kohdillaan. Jonkin aikaa pähkäiltyäni päätin ottaa yhteyttä. Esittelin sähköpostissa itseni, kerroin uudesta tallistani ja tulevaisuudensuunnitelmistani. Yllätyksekseni sainkin vastaukseksi pyytämiäni videoita ja kattavan esittelyn orin suvusta ja muita yksityiskohtia. Soittelimme muutamat puhelut ja pian olimmekin jo sopineet, että ori matkustaisi Suomeen. Sovimme puolen vuoden koeajasta, minkä jälkeen tekisimme kaupat, jos Vandal tuntuisi minulle sopivalta kaverilta.

No eipä minun tarvinnut kauaa pohtia, haluaisinko pitää Vandalin vai en. Nopeasti orille muotoutui lempinimeksi Valdo, joka sopi vekkulille huumorimiehelle hyvin. Ori vaikutti kotiutuvan nopeasti uuteen talliin, ja nopeasti pääsimme aloittamaan yhteiset treenit. Valdolla oli jo jonkin verran kisattu Norjassa ja suunnitelmiini kuului, että pääsisimme jo tänä kesänä starttaamaan koulukisoissa. Valdo oli kyllä yksi kultakimpale - luonteeltaan rempseä ja rento, ratsastaessa napakka ja kulki omalla moottorilla eteenpäin. Minulle syntyi nopeasti vahva tunne siitä, että tästä orista tulisi minulle todella spesiaali.