Olin hössöttänyt koko aamun. Heräsin hermostuksissani jo kukonlaulun aikaan ja malttamattomana tuijotin kelloa, joka mateli eteenpäin. Kun vihdoin kello löi yhdeksän, päätin lähteä tallille. Pyry ei tulisi vielä moneen tuntiin, mutta halusin mielummin mennä jo tallille aikaa kuluttamaan. Hoidin ensin Vienan huolellisesti, käytiin taas ajamassa. Se oli oppinut jo niin hienosti toimimaan kärryjen edessä, että olin muutaman kerran päässyt jo tekemään yksin sillä pientä lenkkiä lähimaastoihin.
Sain punkkarin kanssa kulutettua monta tuntia, minkä jälkeen aloin valmistautumaan Pyryn saapumiseen. Vein pikkutalliin puruja Sannin osoittamaan karsinaan. Vienan karsina tulisi olemaan vastapäätä Pyryä, kunhan se vain kotiutuu pihatosta tallin puolelle. Ponin seinänaapurina oli Kentsu. Olin tohkeissani ostanut Pyrylle jo kaikenlaista ja nyt järjestelinkin tavaroita satulahuoneeseen ja meidän kaappiin. Kaadoin Pyryn rehut niille varattuun astiaan ja nimikoin sen. Kaikki alkoi olla valmista. En olisi varmaan kehdannut tulla koko päiväksi tallille viime viikkoisen nolon tilanteen jälkeen, mutta mun onnekseni Sam oli lähtenyt Hiivuriin rakentamaan pihattoja ja Sannikin tuntui miestä ikävöidessään unohtaneen koko typerän uneni. Huh, pääsinpä helpolla. Se oli niin noloa, että mun teki mieli vaihtaa tallia sen jälkeen.
Myöhään iltapäivästä Hartwigin kuljetusauto kääntyi pihaan. Istuskelin tallin nurkalla puupenkillä ja pomppasin salamana pystyyn auton nähdessäni. "Nyt se tulee!" hihkaisin ääneen, vaikka olinkin yksin. Pian kuitenkin tallista ilmestyi Lumikki, hymyili minulle ja siveli sitten silmät kiinni kaulassaan roikkuvaa kiviamulettiaan. "Onnea ja terveyttä uudelle asukkaalle", hän mumisi avattuaan silmänsä ja huomattuaan miettivän katseeni. "Aivan, kiitos", hymyilin takaisin. Lumikki oli ihanan lempeä, eikä mua haitannut sen ajatusmaailma ollenkaan. Itseasiassa niistä oli välillä ihan mielenkiintoista jutella, vaikka en ihan kaikkeen itse uskonutkaan.
Hartwigin työntekijä otti Pyryn pois autosta ja ojensi ponin narun minulle. Pyry oli selkeästi väsähtänyt matkan vuoksi, sillä se oli tavanomaista rauhallisempi. Se yritti parhaansa mukaan katsella uteliaana ympärilleen, mutta ylimääräiseen touhottamiseen ei ollut energiaa. "En tajunnut lähtiessä, kuinka pohjoisessa oikein asuitte", työntekijä naurahti ja raapi päätään. Hän ei kuitenkaan halunnut pitää taukoa edes kahvikupin verran, vaan halusi kiireisen aikataulun vuoksi lähteä heti jatkamaan matkaa. Hän ojensi mulle Pyryn passin ja rokotuskortin ja hyppäsi sitten auton rattiin. Lumikki tarjoutui ottamaan paperit multa ja lähdimme sitten yhtä matkaa pikkutalliin. Olin ajatellut, että poni pääsisi pyörähtämään tarhassa vielä tänään, mutta koska se oli niin väsähtänyt, jätimme sen suorilta karsinaan. Se tutki ja haisteli jokaisen neliösentin, hengitti ilmat ulos tyytyväisenä ja alkoi syödä heinää. "Ei hätää, ei se oikeesti näin rauhallinen oo, kyllä tuostakin saadaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita Sotikseen", sanoin Lumikille, joka ihaillen katseli nuorta ponia. "Joo, kyllä mä sen uskon, ilme kertoo kaiken, eikä tuo korvakaan jätä paljon arvailujen varaan", punapää sanoi lempeästi ja siveli taas koruaan.
Odotin lauantaiaamua kuin kuuta nousevaa. Mulla lähti klo 8:40 kone Tanskaan Pyryä katsomaan. Vaikka olinkin jo todella varma, että ostaisin ponin, halusin silti käydä katsomassa sitä ensin. Se oli sopivasti tämän viikon pois laitumelta ratsutuksessa, joten pääsisin näkemään sen myös työskentelemässä Hartwigin ratsuttajan kanssa. Vaikka reissu olikin lyhyt, oli jännittävää jättää Viena ekaa kertaa yksin. Vaikka eihän se tietenkään yksin ollut, Sotiksen väki piti siitä hyvän huolen. Mutta silti, eka reissu pois Vienan luota. Mutta olin varma, että tämä olisi sen arvoista.
Tanskan reissu osoittautui menestykseksi. Lauantaina alkuillasta näin Pyryn tositoimissa opettelemassa ravia ratsastajan kanssa ja vaikka ori tuntuikin melkoiselta säheltäjältä, olin aivan rakastunut siihen. Ponilta puuttui oikean korvan päästä pieni pala, oli kuulemma viime kesänä ottanut yhden ison poniorin kanssa kunnolla yhteen laitumella. Tämä pieni yksityiskohta teki jo valmiiksi syötävänsuloisesta ponista vieläkin herttaisemman, vaikka Pyry taisi itse ajatella sen tuovan enemmän katu-uskottavuutta ja suosiota naisten keskuudessa. Keskustelimme kasvattajan ja ratsuttajan kanssa pitkän aikaa ponista, sen kapasiteetista ja siitä, millaiset suunnitelmat minulla oli ponin varalle. Kaikki vaikutti niin lupaavalta, mutta halusin nukkua vielä yön yli.
Sunnuntaina herätessäni olin entistä varmempi siitä, että Pyrystä tulisi mun toinen ratsuni. Se oli hyvin erilainen Vienaan verrattuna ja ajattelin, että sen innokkuus ja pirteys toisi hyvää tasapainoa itsepäisen salamyhkäisen hallakkoni rinnalle. Päästyäni takaisin Hartwigiin aloimme hieroa kauppoja. Pääsimme nopeasti sopuun hinnasta, olin valmis maksamaan laadusta ja hyvästä suvusta ja olihan ratsukoulutuskin jo aloitettu. Sovimme, että Pyry olisi vielä seuraavan viikon täällä Tanskassa ratstutuksessa, sitten se saisi levätä laitumella muutaman päivän ja 6.8. Hartwigin työntekijät lähtisivät tuomaan sitä minulle Suomeen. Allekirjoitimme kauppakirjat ja nyt mä olenkin sitten hienon ponin erittäin onnellinen omistaja. Vielä pitäisi malttaa odottaa paketin saapumista kotiin!
Ulkoasu © Pilvimarja 2013, Heidi // Taustakuva © Pexels.com
Pyry on virtuaalihevonen!