Heta Rovio (VRL-14704)

Mä oon Heta. Oon 24 ja oon asunut vähän kaikkialla ympäri Suomee, enkä oikein koskaan oo löytänyt itelleni sitä kotipaikkakuntaa. Viihdyn yksin, oon kunnon erakkoluonne ja koska en oikein osaa hommata kavereitakaan, on kotiutuminen aina ollut vähän vaikeeta. Oon just se outo introvertti, mustiin pukeutunut maiharit jalassa kulkeva muija, jolla menee kieli solmuun yksinkertasia lauseitakin tuottaessa. Oon kuitenkin ihan mukava ja tosi reilu tyyppi, vaikka mun resting bitch face antaa ymmärtää jotain ihan muuta. Se, etten välttämättä tervehdi, johtuu tasan siitä että mun sisäinen ujous ottaa vallan enkä muista enää miten moi lausutaan. Parhaiten tuunkin toimeen sellasten ihmisten kanssa, jotka osaavat pitää keskustelun elossa ilman, että mun vähäsanaisuus haittaa.

Oon 161 senttiä lyhyt ja puolet pituudesta on pelkkää jalkaa. Mun isä on portugalilainen, mutta en oo koskaan tavannut sitä eli ei, en puhu portugalia. Mä löysin 5-vuotiaana mun isoisän vinyylikokoelman ja oon siitä lähtien ollut vannoutunut 50-80 -lukujen musiikin suurkuluttaja. Mikään ei oo hevosten lisäks lähempänä sydäntä kun Led Zeppelin ja nahkarotsit.

Ostin keväällä 2020 norjanvuonohevostamman nimeltä Gullveig Lys, sitä kutsutaan Vienaksi. Tamma on jo 2-vuotias ja koulutus on edennyt hyvää vauhtia. Syksyllä pitäisi aloittaa ratsukoulutus Vienan täyttäessä 3 vuotta. Muutin vähän extempore Pirkanmaalta Lappiin Ruusujärvelle, koska mun oli pakko saada Viena Sotamaalaukseen asumaan. Kämppä löytyi nopeasti, sain tosi kivan rivitalokaksion. Sain työpaikan Kalmankaltiosta, sinne on Ruusujärveltä matkaa reilu 20km, joten työmatkakaan ei turhan pitkä ole. Pääsin Kalmankaltion kirjastoon kirjastonhoitajaksi, mikä olikin ihan mun unelmaduuni! Rakastan kirjastoja ja kirjoja, sekä rauhallista työympäristöä. Nyt meillä ei oo Vienan kans mitään hätää, kun molemmilla on ihanat kodit ja työpaikkakin on ihan super! Ruusujärvi on ihan hiton pohjoisessa ja äiti sanoo et oon hullu, mutta mun mielestä välillä täytyy tehä jotain hullua!

2020 Heinä-elokuun vaihteessa ostin itselleni toisen hevosen, tai siis ponin, 3-vuotiaan newforestinponiori Hartwig's Baron Beanin. Lempinimekseen poniori sai Pyry. Elokuun alussa Pyry muutti Sotamaalaukseen pikkutalliin, jonne Vienakin siirtyy pihatosta, kunhan se täyttää 3 vuotta ja aloitamme sen kanssa ratsukoulutuksen. Pyry on iloinen häseltäjä, jonka kanssa suunnitelmissa olisi päästä etenemään kouluratsastuksessa Helppo A -tasolle. Aika näyttää, kuinka hieno yksilö tästä nuoresta oikein kasvaakaan!

Hevosiin mä tutustuin jo ihan pienenä, koska mun äiti harrastaa myös hevosia. Se raahas mua ratsastuskoululle mukaansa joka viikko ja lopulta istutti mutkin hevosen selkään kun meidän aikatauluihin sopiva alkeiskurssi alkoi. Isoisän naapurilla on myös pieni hevostalli, jossa vietin suurimmat osat mun lapsuuden kesistä paskaa lapaten ja villeillä poneilla ratsastaen. Kun olin teini, innostuin kilparatsastuksesta ja päädyttiin äidin kanssa ostamaan yhdessä oma hevonen. Olin tehnyt kesäisin ja viikonloppuisin paljon duunia ja palkat olin säästänyt hevosta varten. Seuraavat 5 vuotta menikin puoliveriruuna Reinon kanssa kisatessa ja elellessä, kunnes sen hankkari meni kertalaakista niin pahasti, ettei siitä saanu enää ratsua. Oon vannoutunut kouluratsastaja ja esteitä hypin vain satunnaisesti omaksi ja Vienan iloksi. Välillä heittäydyn uhkarohkeaksi ja osallistun estekisoihinkin, mutta edes metrin luokkiin mua ei saa!