Gullveig Lys

Kutsumanimi: Viena
Rotu, sukupuoli: Norjanvuonohevonen, tamma
Syntymäaika: 09.05.2020      |     4-vuotias
Väri: Ruunihallakko
Säkäkorkeus: 142cm
Rekisterinumero: VH20-053-0028
Painotus: Kouluratsastus & valjakkoajo
Koulutustaso: Koulutus kesken
Kasvattaja: Valokylän Talli
Omistaja: Heta Rovio (VRL-14704)
Kotitalli: Sotamaalaus
Saavutukset: KTK-kelpoinen






Mulla oli ollut jo pidemmän aikaa takaraivossa ajatus omasta hevosesta, mutta en oikeestaan koskaan sen kummemmin tehnyt asian eteen mitään. Selasin tuttuun tapaan Keskustan ilmoituksia ja siellä pompahti silmään otsikko "myydään vuonohevosvarsa". Klikkasin myynti-ilmotuksen auki ja luin kasvattajan kirjoittaman tekstin isolla asenteella varustetusta vekkulista varsasta ja olin heti ihan myyty. Jäin kuitenkin vielä pohtimaan asiaa, mutta en millään saanut enää mielestäni tuota laadukkaan oloista varsaa ja lopulta päätinkin tarjota siitä. Ja niinhän siinä kävi, että musta tuli vuonohevostamman omistaja!


Viena on hyvin itsepäinen tamma, joka tekee mielipiteensä aina erittäin selväksi, eikä ole edes lahjottavissa. Viena tekee, jos Viena tahtoo tehdä ja sen mukaan sitten edetään. Sen kanssa vaaditaankin ovelaa pelisilmää ja jos onnistuu tarjoamaan kaiken Vienalle niin, että siltä joko pyydetään nöyrästi tai saadaan asia vaikuttamaan tamman omalta idealta, kaikki sujuu mutkattomasti. Se testaa aina jokaista ihmistä, jonka kanssa on tekemisissä. Klassisimpia tapoja on kieltäytyä tulemasta talliin kun pitäisi lähteä ratsastamaan, pyörähtää ympäri kesken maastolenkin tai jos kentän portti on jäänyt auki, voit olla varma että tämä tamma sinkaisee siitä ulos kun sitä vähiten odotat! Jos jaksat vääntää kaikki johtajuustaistelut, pelleilyt ja testaukset, Viena palkitsee sinut kyllä. Kaiken sen itsepäisyyden taustalla on kuitenkin herttainen pieni tamma, joka salaa nauttii lässytystuokioista ja huomiosta. Se vaatii aikansa ja onhan Viena nyt selkeästi sellainen "yhden ihmisen hevonen", joten harva tätä tamman parempaa puolta pääsee edes näkemään.

Taluttaessa toisinaan katujyrää leikkivä hallakkoni vaatii oveluuden lisäksi johdonmukaisuutta ja pitkää pinnaa omistajaltaan (ja tallityöntekijöiltä). Mitä varmemmalla otteella tämän kanssa toimii, sen parempi lopputulos yleensä on. Viena haistaa pelon ja jännityksen kaukaa ja taatusti käyttää sitä myös hyväkseen. Oikeasti Viena on oikein hyvätuulinen tamma, joka ei edes kiima-aikoihin hirveästi mistään kiukustu, mutta jos sen seurassa jännittää, se voi jopa alkaa äksyilemään. Hoitotoimenpiteet sujuvat suhteellisen hyvin, mutta helpoimmalla pääsee jos sen laittaa hoitopaikalla tai käytävällä kuntoon. Karsinassa se pyörii ja hääräilee mitä ikinä nyt sattuukaan keksimään, jotta harjaaminen tai pinteleiden kääriminen olisi mahdollisimman hankalaa. Viena inhoaa vettä ja pesuhetket ovatkin aivan kamalia sen kanssa. Tamma yrittää väistellä vettä minkä kerkiää ja yleensä olen itse kuin uitettu koira Vienan pesun jäljiltä. Kengittäjä on yksi niistä ihmisistä, joille se ei pistä vastaan. Se on pienestä asti oppinut, että kengittäjien kanssa ei pelleillä ja käyttäytyykin oikein mallikkaasti koko kengityksen ajan. Eläinlääkärikäynnit ovatkin sitten aivan asia erikseen ja pelkkä rokotuskin on Vienan tapauksessa yhtä draamailua.

Ratsuna Viena on varsin liikkuvainen tapaus. Se testaa kyllä tietenkin aina uudet ratsastajat ja mielummin vain sinkoilee ympäriinsä jos vain mahdollista, mutta kunhan on päässyt oikealle aaltopituudelle tamman kanssa, osaa se olla todella hienokin. Laiskaa Vienasta ei saa tekemälläkään, päinvastoin se liikkuu mielellään - ja paljon. Jo yksikin vapaapäivä saa sen sekoamaan sukissaan ja voit olla varma, että useamman vapaan jälkeen allasi on ennemminkin tikittävä aikapommi kuin vuonohevonen. Kun osaa ohjata Vienan loputtomalta tuntuvan energian oikein eikä päästä sitä sinkoilemaan mihin sattuu, tammasta kuoriutuu erittäin ryhdikäs ja kevyt ratsu. Se on todella herkkä avuille ja usein tarjoaakin ennemmin liikaa kuin liian vähän ja joskus tammaa onkin vaikea saada keskittymään ja odottamaan apujen loppuun viemistä. Esteitä Viena hyppää oikein mielellään, välillä vähän liiankin. Tamman motto tuntuu olevan "täysiä hyvä tulee" ja kaahaamisen vuoksi monet puomit putoilevatkin. Joskus sen saa keskittymään niin, että virheettömiäkin suorituksia tulee, mutta malttamattomalla sielulla ja ikuisella kiireellä varustettu tamma ei ehkä ole parhaimmillaan esteillä. Sileällä sen saakin ihan hyvin rauhoittumaan ja tekemään töitä, mutta esteillä se meno on niin holtitonta, että olemme pitäneet esteratsastuksen hyvän mielen treeninä ja satunnaisina kisoina.
Toisena painotuslajinaan Vienalla on valjakkoajo - ja syystä. Vaikka se on ratsuna hieman malttamaton ikiliikkuja, on se kärryjen edessä kuin toinen hevonen. Se kerää kaiken keskittymiskykynsä siihen, että se tekee aina parhaimman suorituksensa ja osaa itsekin purkaa energiansa valjakkoajossa oikein, eikä lähde sinkoilemaan.

Kilpailuissa Viena on alkuun hieman levoton ja vaatii jonkin verran aikaa tasottua ylimääräisestä hälinästä. Kiireisellä aikataululla ei hyvä heilu ja olenkin ottanut tavaksi lähteä sen kanssa vähän turhan ajoissa, jotta Viena saa ylimääräistä aikaa sulatella ympärillä tapahtuvia asioita. Koppiin Viena lastautuu vähän sen mukaan sattuuko sitä huvittamaan vai ei. Jos sitä huvittaa, se kävelee koppiin suorilta sen enempää ajattelematta, mutta jos ei, voi lastaamisessa kestää kymmeniä minuutteja. Tämä on toinen syy, miksi lähdemme etuajassa. Itse kisasuorituksiin Viena tsemppaa itsensä aika hyvin ja osaa sulkea ympärillä olevan hälinän ja keskittyä suoritukseen. Paitsi estekisoissa jo muutenkin äärimmilleen viritetty jousi on hyvin räjähdysherkkä, jos esimerkiksi yleisössä tapahtuu jotain yllättävää kesken radan.



i. Derian Greyfell
KTK-II
nvh, hkko, 143cm
VH15-053-0027
ii. Magne
KTK-III, YLA2, KRJ-II
nvh, hkko, 141cm
VH12-053-0161
iii. Yukon evm
iie. Clara evm
ie. Glimrende Greta
KRJ-II, ERJ-II, VVJ-I
nvh, rnhkko, 145cm
VH14-053-0029
iei. Glimrende Danhy evm
iee. Glimrende Brisingamen evm
e. Kurjen Grimeria
VIR MVA Ch, KTK-I, KV-I
nvh, rnhkko, 142cm
VH19-053-0017
ei. Grímnismál
VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I
nvh, rnhkko, 144cm
VH19-053-0007
eii. Tjoflaat evm
eie. Eline evm
ee. Nordlie Dagny
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I
nvh, rnhkko, 144cm
VH17-053-0082
eei. Morten evm
eee. Ashild evm

Jälkeläiset

00.00.0000 - i. isä - o./t. varsan nimi
00.00.0000 - i. isä - o./t. varsan nimi

Kilpailukalenteri

KRJ (0 sijoitusta)

00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
VVJ (0 sijoitusta)

00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
ERJ (0 sijoitusta)

00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus
00.00.0000 - Kutsu - Luokka - Sijoitus

30.07.2020 - NJ - Kurjenpesä - Tuomarina Lissu T. - irtoSERT
28.06.2020 - NJ - Safiiritiikerin kilpailukeskus - Tuomarina Terhi - irtoSERT

Varusteet







Varusteet on ostettu © Oddpixel, Sokka Luxuries, Varustekartano, Takakujan Tallipuoti & Equestrian Pro

Hoito-ohjeet

Ruokinta

logo Aamu:
- 1kg heinää
- SSH Take It Easy 0,5l

Aamu- ja iltapäivä:
- 1kg heinää/ruokinta

Ilta:
- 3kg heinää
- SSH Take It Easy 0,5l
- SSH Essentials 1,5dl


- Karsinassa suolakivi


Tarhaus

- Riimu pois päästä
- Saa jättää yksin tarhaan/talliin
- Kesäisin aina ötökkämyrkkyä ennen tarhausta
Klipattu talvisin, joten talliloimen päälle:
- Nollakeli: sadeloimi
- Pikkupakkaset: kaulakappaleellinen sadeloimi
- Alle -10: kaulakappaleellinen kevyttoppaloimi
- Alle -20: kaulakappaleellinen toppaloimi


Hoitotoimenpiteet ja ratsastus

- Kovan treenin jälkeen kaikkien jalkojen kylmäys
- Ei saa antaa herkkuja, muuttuu ilkeäksi kerjätessään!
- Pakkaskeleillä villaloimi alku- ja loppulämmittelyyn
- Maastoon heijastinloimi syksy-kevät aikana
- Maastossa mentävä edellä, voi myös mennä yksin
- Esteillä ja maastoon suojat kaikkiin jalkoihin, sileällä pintelit


Rehukauppamme © Stjärnesands Hästeri
Muut tuotteet © Equestrian Pro
   

Päiväkirja

17.01.2021 New year, new me - ja kaikkea muuta kliseistä paskaa

Muutin Lappiin viime vuoden toukokuussa, eikä mulla ollut mitään kokemusta siitä, millainen pohjoisen talvi oikeasti on. Tiesin kyllä, että koviin pakkasiin, korkeisiin nietoksiin ja pimeyteen saa sopeutua, kun muuttaa näin pohjoiseen. Kesä oli mieletöntä aikaa ja huomasin oikeasti voivani täällä hyvin. Ekaa kertaa oon tuntenut mun sieluni lepäävän ja mulla tuli tosi nopeesti sellainen olo, että mä oon tullut kotiin. Mutta pakko myöntää, että tämä ensimmäinen talvi on ollut melkoinen kulttuurishokki. Kun päivät lyhenivät ja lopulta pimeys laskeutui Ruusujärvelle, huomasin ekaa kertaa ahdistuvani täällä. En aluksi tiennyt, mistä se johtui ja jotenkin ajattelin, että Sannin jouluhömpötys oli suurin syy mun ahdistukselle. Mut ei se ollut, vaikka siinäkin kyllä kestäminen oli todella äärirajoilla. Onhan tuolla etelässäkin pimeetä, mutta tsiisus sentään, ei sitä voi edes verrata tähän aitoon kaamokseen!

Annoin kyllä itselleni luvan olla ahdistunut ja annoin myös aikaa itelleni tottua uusiin olosuhteisiin. Kovat pakkaset ei haittaa ja tää lumimäärää kuvastaa juurikin mun omaa käsitystä oikeasta talvesta. Ja uskon kyllä, että tähän pimeyteenkin tottuu, kun tietää, että joka vuosi se päättyy kyllä. Kun aurinko ensimmäisen kerran nousi pitkän pimeyden jälkeen, tunsin taas sitä samaa lämpöä kuin oon tuntenut alusta asti täällä asuessa. Eihän se päivä vieläkään kauaa kestä, mutta kyllä tämä parikin tuntia tuntuu jo hyvältä, ja tästähän ne päivät vain pitenee kovaa vauhtia. Oon saanut heti ihan uudenlaista energiaa ja nyt mua innostaa taas touhuta mun ponien kanssa (varsinkin, kun Sanni on luopunut jouluihmemaastaan ja elää nyt jotain joulun jälkeistä suruaikaa). Viena täyttää kohta neljä ja se tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa meidän on lisättävä treeniä. Ei tietenkään paljoa, mutta ei sitä kohta enää kolmivuotiaana voi kohdella.

Tänään mulla oli harvinaisen hyvä päivä. Sää oli mitä mainioin, vaikka pakkasta olikin -25 astetta. Ei tuullut yhtään, joten poskia nipistelevä pakkanen oli vielä siedettävän tuntuinen. Päätin pyhittää koko päivän poneilleni ja lähdinkin tallille jo ennen puoltapäivää. Ihan ekana mä siivoilin meidän varustekaappia ja putsasin ponien varusteita. Tämän urakan jälkeen hain Vienan tarhasta. Se vähän mökötti mulle, eikä oikein tuntunut innostuvan mistään. Lähinnä luimisteli ja pari kertaa jopa vinkaisi mulle harjatessa. Ymmärsin yskän, olinhan mä jättänyt mun rakkaan punkkarini aivan heitteille parin viime kuukauden aikana, vaikka olin kyllä välillä käynyt sitä hoitamassa ja liikuttamassa ja tallin puolesta siitä on pidetty niin hyvää huolta, Lumi varsinkin on ollut tosi isona apuna. Kuitenkin, olinhan mä käynyt vähemmän ja ehkä ollut poissaolevampi kuin normaalisti, joten annoin Vienan kiukutella. Saisipa edes siitä jotain mielihyvää. Olin pähkäillyt Vienan klippaamista moneen kertaan ennen kuin lopulta päädyin sen klippaamaan. Onhan täällä ihan pirun kylmä, mutta naapurin maneesi oli viimeinen niitti sille, miksi päädyin tähän ratkaisuun. En mä saisi tammaa koskaan kuivaksi, jos sen yli 10 senttiä pitkä turkki hikoaisi maneesissa ratsastaessa. Nyt sitä piti vaan loimittaa tehokkaasti ja ratsastaessakin pidin koko ajan loimitettuna näin kylmällä säällä. Tänään meillä oli vuorossa ajelulenkki, joten valjastin Vienan ja laitoin sille loimen niskaan. Ulkona sormet kohmeessa löin kärryt perään ja hautauduin kahden viltin alle kärryjen kyytiin.

Viena tuntui nauttivan päästyään pitkästä aikaa kärryjen eteen. Lumen natina tamman kävellessä tietä pitkin oli yksi nautinnollisimmista äänistä mun korville. Istuin mukavasti lampaantaljan päällä vilttieni kanssa. Ostin alkutalvesta superpaksun pilkkihaalarin, jotta tarkenisin kärrytelläkin hyvin. Punkkari kulki niin rennosti ja tyytyväisenä, että mun ajatukset harhautui väkisinkin ihan muualle talvimaisemia ihastellessa. Tajusin, kuinka hyvin mulla oli asiat just nyt. Mulla oli kaksi ihanaa ponia (anteeksi, punkkaria ei sais sanoo poniksi), kiva työpaikka ja musta tuntui, että olin löytänyt oman paikkani Sotiksen kirjavasta jengistä. Alkuun räiskyvät persoonat ehkä sai mut ajatteleen, etten mä ujouteni ja sosiaalisen kömpelyyteni takia istuisi porukkaan kovinkaan hyvin, mutta niin siinä vaan kävi, että oon päässyt osaksi aivan mahtavaa talliporukkaa. Etenkin Lumista on tullut mulle todella läheinen lyhyessä ajassa ja loppukesän supernolosta välikohtauksesta huolimatta me tullaan Saminkin kanssa tosi hyvin juttuun. Ravna on kunnon bosslady, arvostan sen hevosmiestaitoja niin paljon ja sitä, että se on tosi auliisti auttanut mua varsojeni kanssa, jos on ollut ongelmia. Ei mulla ollut kenestäkään mitään huonoo sanottavaa, ellei lasketa Sannin jouluylilyöntiä. Mutta se on jo mennyttä ja aika kultaa muistot, saan varmaan järkyttyä taas ens syksynä ihan yhtä paljon kuin viime halloweenin jälkeen. Välissä havahduin pyytämään Vienaa hölkkäämään ja kiristin ohjasotetta. Tamma lähti innokkaana raviin ja hetken aikaa mun piti pysyä tarkkaavaisempana. Vienan tasainen hölköttely sai mut kuitenkin vajoamaan taas ajatuksiini; kyllä mulla on niin fiksu nuori hallakko.

Tunsin jotenkin ihan hurjaa kiitollisuutta mun elämää kohtaan. Olin ollut ehkä vähän hukassa itseni kanssa Ruusujärvelle muuttaessa, tai tietysti olin. Enkai mä olis muuttanu toiselle puolelle Suomee hetken mielijohteesta, jos mulla olis jotenkin ollut elämä hanskassa. Mutta joskus ne pikaiset, radikaalit päätökset on just niitä parhaita. "Prrrr, Viena, kävellääs taas", sanoin hajamielisesti tajuttuani, että ollaan ravailtu jo hyvän matkaa eteenpäin. Käännyin risteyksessä oikealle, sillä sieltä pääsi aurattua metsätietä pitkin kotiin. Vienan hengitys höyrysi ja se nappasi suuhunsa kuusenoksasta evästä. Se tiesi, että mamma oli taas omissa ajatuksissaan, eikä komentaisi evästauosta. Rupesin ajattelemaan tulevaa kevättä ja kesää. Kai meidän oli tarkoitus startata parissa kisoissakin tällä kaudella, jos sopivia kisoja olisi näillä main. Tai voisinhan mä matkustaa kauemmaskin, tekis kakaroille hyvää päästä vähän tien päälle pitkästä aikaa. Suunnittelin hymyissä suin tulevaa ja samalla fiilistelin nykyhetkeä. Juuri, kun olimme kääntymässä takaisin tallin pihaan, tajusin, kuinka ällöttävän kliseinen pakkaspäivän maastolenkki meillä oli ollut ja kuinka olin juuri koko sen kliseisen lenkin ajan ajatellut maailman kliseisimpiä asioita, mitä ihmiset vuodenvaihteen aikaan pohtii pienessä päässään. Hyi hitto, mikä muhun oli oikein mennyt? New year ja new me, saatana soikoon.

- Heta


19.11.2020 Joulupakolaista auttamassa (kirjoittanut Sanni)

Heta oli aivan kauhuissaan Sotiksen joulukoristeista. Se oli kyllä ruvennut jo lämpenemään koristeille sen verran, ettei se nähnyt pelkkää punaista tullessaan talliin, ja olipa se pyytänyt anteeksi käytöstäänkin - mikä musta kyllä oli ollut lähinnä vähän huvittavaa, en mä nähnyt mitään syytä suuttua siitä, että yksi tallilainen lisää piti mua aivan kajahtaneena -, mutta silti Hetaa näkyi tavallista vähemmän tallissa marraskuun aikana. Siispä me päästiin tallityöntekijöiden kanssa hoitamaan Vienaa ja Pyryä niinä päivinä, kun Heta ei ollut paikalla.

Pyry oli tosi kiva nuorukainen ja mä olin saattanut vähän rohkaistakin Hetaa ostamaan sen, kun se oli kertonut orivarsasta, mutta mä tykkäsin Vienasta enemmän. Se oli hauska, luonteikas keissi, ja punkkarit nyt vaan on ihan supersöpöjä. Ehkä mä joskus tulevaisuudessa saisin jopa kokeilla nousta sen selkäänkin. Tänään mä kuitenkin otin sen vaan käytävälle vähän puunattavaksi ja harjoittelemaan paikallaan seisomista. Heta oli tehnyt tosi hyvää työtä ihan vauvana ostamansa tamman kanssa, mutta kolmivuotiaana sen kärsivällisyydessä oli edelleen hiomista. Viena oli päättänyt heilutella päätään tänään, kun se joutui seisomaan, mikä vaikeutti huomattavasti sen pystyharjan siistimistä. Mä olin katsellut jo pari päivää, että sen tukka alkoi jo sojottamaan ja olemaan vähän turhan villinä, joten mä olin nyt saksien kanssa sen kimpussa - tuskin Heta pahastuisi siitä, että sen poni olisi taas edustuskelpoinen.

Hallakko oli ihan mittaansa myöten täynnä mua, kun mä lopulta hyväksyin sen harjan kunnon. Sen irokeesi ei ollut kuin ehkä pari senttiä lyhyempi nyt, mutta paljon tasaisempi ja siistimpi. Mä rapsuttelin ja lahjoin Vienaa, ennen kuin mä loimitin sen Hetan ohjeiden mukaan ja vein ulos kuluttamaan energiaansa. Jouluna kuuluu olla kiltti lapsi, mutta mussa asuu pieni piru, joten mä päätin vähän kiusata Hetaa ja jätin Vienan karsinanoveen tonttulakin pienen lapun kanssa:

Sotamaalauksen Grinchille,
t. tonttu


03.11.2020 Sotiksen Grinch

En sanoisi, että vihaan joulua. Siinähän on, kunhan ei hypi mun silmille. Lokakuisin mun kärsivällisyys alkaa olemaan jo koetuksella, kun kaupat alkavat täyttyä joulukalentereista sun muusta turhanpäiväisyyksistä. Siis lokakuussa, vaikka jouluun on vielä kaksi kuukautta - en vaan voi käsittää. Onneksi kuitenkin pystyn piiloutumaan joululta aika hyvin, eikä mun tarvitse päivästä toiseen katsella kenenkään jouluhömppää. Asun yksin ja kaukana joulua rakastavasta äidistäni, joka varmaan tälläkin hetkellä suunnittelee, mitä lahjoja ostaa kenellekin. Mä saan mököttää rauhassa ihanassa loppusyksyn pimeydessä ilman pelkoa joulumielestä ja silmiä särkevistä jouluvaloista.

Jos olisin yhtään osannut aavistaa mitä tuleman pitää, kun lähdin tallille, olisin varmaan jättänyt menemättä ja antanut ponien lomailla loppuvuoden. Kaikessa rauhassa ajoin tallin pihaan töiden jälkeen tarkoituksena käydä puuhastelemassa Vienan kanssa. Aloitettiin eilen taas parin viikon tauko ratsastuksesta, Viena tarvitsee niitä vielä todella säännöllisesti, että jaksaa sitten opiskella ratsun alkeita into piukassa. Alkoi olla jo pimeää ja vähän silmät sirrissä astuin pikkutalliin, jossa oli valot päällä ja kuulin jonkun puuhailevan jossain päin rakennusta. "Moi!" kuulin Lyytin äänen ja samassa mä katsahdin ympärilleni. "Mitä tää on?!" kuului suustani sen sijaan, että olisin tervehtinyt Kentsun omistajaa takaisin. "Joo, nyt alko perinteisesti joulu Sotiksessa", Lyyti totesi vähän hymyillen. "Jaa että mikä että?" menin jo ihan sanattomaksi. Talli oli niin täynnä joulukrääsää, kaikenmaailman koristeita ja valoja ja kaikkea, minkä nimeä en edes tiedä, että rakennus ei edes näyttänyt enää tallilta, vaan joltain krääsäkaupalta joulusesongin aikaan. "Ei ei ei..." mutisin hiljaa ja sen sijaan, että olisin napannut Vienan riimunnarun karsinan ovesta, suuntasin päätalliin.

Olin jossain sokeuden ja shokin välimaastossa, kun astuin päätalliin. Näin Sannin ja olin jo kysymässä, oliko tuo pikkutallin karmaiseva uusi sisustus sen käsitys jostain huonosta pilasta, kun näin päätallissa saman teeman jatkuvan. Sanni säteili onnessaan joku ihmeen tonttulakki päässään niin, etten kestänyt enää katsoa siihen päin. Mihin ihmeen jouluhengettären talliin mä olin itseni tuonut? Miksei tästä ollut mainintaa vuokrasopparissa, voinko vaatia vuokran alennusta henkisen kärsimyksen vuoksi? Joulu ei ollut koskaan lyönyt mua niin kovaa vasten kasvoja kuin tänään, enkä tiennyt mitä ajatella. Sanni kehotti juomaan jotain hemmetin kaakaota, mutta mä totesin mielessäni tarvitsevani ennemmin raitista ilmaa.

Kun sain vihdoin kasattua ajatukseni tästä järkytyksestä, päätin lähteä Vienan kanssa tuulettumaan. Hain tamman tarhasta, harjasin sen pikaisesti karsinassa (koska silmiä särki pikkutallissa kaiken sen hömpän keskellä), laitoin heijastimet sen jalkoihin, heitin suitset päähän ja itselleni otin otsalampun ja heijastinliivin. Musta tuntui siltä, että me käveltäisiin Vienan kanssa etelään, tallille, jossa oli niin tiukkis kouluratsastajaomistaja, ettei sen siistiin, valkoiseen tallipyhäkköön saisi tuoda yhtään mitään ylimääräistä hömppärompetta.

Viena aisti mulla olevan hermot kireellä ja oli sen johdosta astetta ärsyttävämpi tänään. Se venkuili, jyräili, muka pelästyi ties mitä mörköä (kai ne saatanan tontut kurkki jossain puiden takana, vähemmästäkin pelästyy raukka punkkarinuori). Perun sanani. Mä vihaan joulua ja Sanni just varmisti asian. Nyt mun täytyisi vain keksiä, miten pärjäisin tän ties kuinka pitkän ajan kaiken tän kaaoksen keskellä. "Viena, älä viitti!" tiuskaisin tajuamattani, ettei herkälle hallakolleni tuohon sävyyn puhuttu. Tamma vetäisi korvat luimuun, tönäisi minua kovaa kyljestä rymistellessään draamakuningattarena karkuun tätä suurta pahoinpitelyä, minkä juuri joutui kokemaan. En tietenkään päästänyt irti ja tämä sai mut vihdoin keskittymään hevoseeni, eikä Sannin kiroamiseen.

Loppumatka meillä meni oikeesti hyvin, otettiin pieni hengähdystauko niin, että Viena sai maistella kuusenoksia ja mä sain päästellä höyryjä ulos suun kautta korvien sijaan. Kun kökimme pimeässä metsässä kuun valaistessa taivaalla ja vielä melko hentoisen lumikerroksen hohtavan kuun valossa, mä rauhotuin. Täällä oli niin julmetun kaunista ja mä rakastin tätä Lapin rauhaa. Täällä mun sielu lepäsi ja mun oli hyvä olla. Mä sain olla rauhassa, eikä mun tarvinnut olla koko ajan sosiaalinen. Sannikin oli oikeesti tosi mukava, ehkä mä nyt taisin vähän liiotella. Äh, nyt mua alko nolottaan, Lyytikin suotta sai osansa mun järkytyksestä ja Sannille mä olin varmaan tosi töykeä! En ihmettelis, jos se toteis, ettei moisella sieluttomalla haahkalla ole tilaa heidän tallissaan. Mua alkoi itkettää ja ahdistus nousi kurkkuun. "Voi Viena, miks mun pitää olla näin tyhmä?" rääkäisin ja halasin Vienaa, jonka villaloimi kutitti poskeani.

Oltiin aika pitkään kävelyllä ja kun tulimme takaisin, oli iltaruokintakin jo menossa. Näin Samin kävelevän kohti pikkutallia ja hän näki otsalamppuni valon. "Moi!" mies huikkasi ja jäi pitämään meille ovea auki. Meidän nolo välikohtaus oli jo unohdettu, tosin en uskalla ajatella sitä liikaa tai puna nousee poskille ja alan änkyttämään, joten se siitä. "Kiitos", sanoin Samille. Sitten mä tajusin. "Sam, mitkä noi on?" kysyin ja osoitin hänen päänsä päälle. "Ehhhh", Samin suusta kuului epämääräinen ähkäisy ja nyt oli hänen vuoronsa punastua. Miehellä oli poronsarvet päässään. Ja mä luulin, et mä oisin voinu saada Samista luotettavan liittolaisen tässä joulumaassa. "Tiedäthän... Sanni... Se pakotti ja... en mä halunnu et se suuttuu.. olin sitten mieliksi.. ähh", Sam änkytti niin, etten edes tiennyt hänen osaavan puhua niin epäselvästi. "Ah, ymmärrän. Sori, kun otin puheeksi. Mä kävin just melkein pari tuntia tarpomassa metsässä, kun yritin sulattaa kaikkea tätä", totesin Samille, jonka puna laski hieman tämän kuultuaan ja aloimme nauramaan yhtä aikaa.

- Heta



Vanhempia päiväkirjamerkintöjä

Valmennukset

00.00.0000 Mitä tehtiin?

00.00.0000 Mitä tehtiin?

00.00.0000 Mitä tehtiin?





Ulkoasu © Pilvimarja 2013, Heidi // Taustakuva © Pexels.com // Hevosen kuvat © suba
Viena on virtuaalihevonen