Elohiljan Sudensurma
KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II
† 02.03.2021

Päiväkirja & Valmennukset

04.11.2020 Otto ja Selma Ennan estevalmennuksessa - kirjoittanut omistaja

Mua vähän jänskätti, en ollu kauheesti menny Selmalla. Se on tosi kiva tamma, tykkään siit kauheesti, mut ei se ratsastaes oo kovin helppo ja vähän ihmettelin, et miten Enna ehdotti et ottaisin sen tän päivän estevalkkuun. Olin ollu auttamas Ennaa pitkän päivän kisoissa ja lupas pitää valkun palkkioksi, sika kivaa! Mä kävelytin Selmaa maasta käsin jonku vartin verran ennenku hyppäsin kyytiin - näin mä yleensä tein kaikkien mun ratsastamien heppojen kans. Me tullaan tamman kans hienosti juttuun, alkuun se testas mua hoitaessa jonku verran, mut päästiin yhteisymmärrykseen ja nyt me ollaan oikeesti hyviä kamuja.

Keräsin ohjat tuntumalle melkein heti kun nousin selkään ja aloin käynnissä työstää Selmaa. Tein ympyröitä ja voltteja, taivuttelin ja kuulostelin miltä se tuntuu. Olinhan mä sillä aiemminkin mennyt, mutta en kovin hyvällä menestyksellä. Kuului vihellystä maneesin ovella ja Enna astui sisään. "Moi Otto ja Selma! Ootteko kävelly jo tarpeeks?" valmentaja kysyi iloisesti ja nähtyään nyökkäykseni, hän jatkoi: "Aletaas sitten verrytteleen ravissa, Reippaasti eteen, et saadaan tamman tahmasuus taas katoamaan. Onhan sulla kannukset, joo hyvä! Mä pistän teille kavaletteja." Pyysin Selman raviin ja se totteli heti. Otin ite sellasen asenteen, et ny mennään eikä meinata ja ratsuni tais aistia sen. Vaikka mä en mikään osaava poika ookkaan, niin kai nyt sen verran voi kehua, et tomera mä ainakin olen ja aina yritän, vaikka en osaiskaan! "Jestas, Selmahan liikkuu tänään hyvin!" Enna totesi, kun seurasi meidän kavalettien ylittämistä. "Enpä ny tiiä..." olin aloittamassa, mutta valmentaja mulkaisi mua taas siihen malliin, etten viitsinyt jatkaa. Enna aina kehu mua kauheesti, enkä oikein tienny miks kun mun mielestä olin aika perustason ratsastaja.

Laukassa me mentiin kans kavaletteja ja otettiin vähän lisäyksiäkin ja Selma tuntu kyllä tosi kivalta tänään. Ehkä meillä oli ratsastaessa sama homma kun hoitaessa - yhteistä säveltä piti hetki ettii ja sit ku se löytyy, kaikki alkaa sujua. Kehuin tammaa kauheesti sen jälkeen, kun oltiin verrytelty ja annoin hetkeks pitkät ohjat. Käveltiin maneesia ympäri ja Enna laitto Fridan kans esteitä. Okseri, muuri, ristikkosarja. Tehtävät näytti kivoilta. "Noniin Otto, aloitetaan ristikkosarjasta. Koita saada kaks siistiä askelta väliin", valkku sano ja nyökkäsi hymyillen. Keräsin ohjat ja pyysin Selmaa laukkaan. Vähän nahkeesti se lähti liikkeelle ni tein pari ympyrää alle ennenku suuntasin sarjalle. Esteet nähdessään rautiaan korvat nous pystyyn ja se kiihdytti vauhtia. Avasin nyrkkiä sen verran, et sain vähän rapsutettua sitä sään kohalta. Sarja sujui ihan ookoosti, fiilis oli hyvä ja edettiin ihan kivasti.

Sarjan jälkeen me treenattiin okseria. Mä tykkäsin oksereista, niihin oli helppo saada mun mielestä hyvii hyppyi. Selma alko oleen jo aika virkeellä tuulella ja sain täs tehtäväs jopa pari kertaa pidättääkin sitä, se oli harvinaista! "Istu Otto rauhassa, ei oo kiire esteelle", Enna muistutti mua. Valkku oli oikeessa, mulla tuppas oleen kiire esteelle ja se joidenki heppojen kans aiheutti ongelmia, kun sit neki alko hätiköimään. "Muista taas laskea kolmeen siitä hetkestä, kun sun tekee mieli jo valmistautua hyppyyn", valkku totes vielä vanhan muistisäännön. Tää autto joka kerta. "Just noin, hyvä Otto!" se kehu mua. Lopuks me hypättiin vielä muuria muutaman kerran ja sit otettiin sellanen minirata esteistä, jos sitä ny sellaseks voi sanoo kun siinä oli vaan kolme tehtävää. Tää kuitenki suju ihan jees, välillä mä taas ennakoin ja se sai Selman hyppään liian isoi hyppyi, mutta aina kun muistin ite rauhottuu, tammakin odotti. "Okei, eiköhän se riitä, tosi hyvää työskentelyä, teillä alkaa kyllä todella sujua yhdessä!" Enna kehu mua ja mä heittäydyin halaamaan Selman kaulaa. Otin halitauon jälkeen ohjat käsiin ja ravasin kevyttä ravia muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan, ennenku hyppäsin taas selästä alas ja taluttelin pitkät loppukäynnit maastakäsin.

- Otto

29.05.2019 Kouluvalmennus - kirjoittanut miivi

"Tänään treenataan vaihtoja", kerroin Selmaa verryttelevälle ennalle. "Teillä on hyvällä mallilla vaihdot näin esteiden kannalta, mutta lähetään muokkaamaan niitä siihen suuntaan, että pärjäätte kouluradoilla kans. Toki Selma tarvii vielä paljon lisää voimaa takapäähän, mutta lähetään hakemaan kouluvaihtojen ideaa vähän eteenpäin", selitin ratsukolle. Selma oli äärimmäisen lahjakas ja laadukas kouluhevosen alku, ja sen kanssa enna tulisi varmasti pääsemään pitkälle, kunhan hieman romuluisen näköinen nuori tamma saisi lihasta luidensa päälle. Hitaasti kasvavan suomenhevosen kanssa vain vaadittaisiin kärsivällisyyttä.

Ratsukon verryttely näytti hyvältä. Selma hakeutui hyvin itse kohti tuntumaa ja käytti hyvin selkäänsä, vaikka kokoamiseen, jota vaadittaisiin ratsukon tavoitetasolla vaativassa beessä, olikin vielä pitkä matka. "Ota muutamat rennot nostot kanssa molempiin suuntiin, tee vaikka kahdeksikkoa, niin, että laukkaat aina päätyjen puoleiset puoliympyrät. Vaikka baanaa ei mielettömästi ole, hae sellaista pitkää ja rentoa laukkaa, mutta kato, että se ei yhtään pääse pakenemaan sun pohkeiden välistä ympyrällä", latelin ennalle vielä ohjeita verryttelyyn. "Muista kanssa tehä kunnollinen suoristus kasin pallerojen väliin, ei mitään pikaista, vaan sellanen, että sulla on selkeesti se hevonen suorana useemman askeleen ajan."

Laukanvaihtotehtävän aloitimme samalla kahdeksikolla, jolla ratsukko oli aiemminkin laukannut. Olin merkinnyt keskikohdassa suorana kuljettavan matkan kartioilla, ja nyt levensin kartioiden väliä niin, että niiden väliin mahtui puomi. "Otetaan alkuun tohon toi puomi, niin ainakin onnistuu heti alusta asti, pidetään tää homma sellasena että Selma hiffaa, mikä homman nimi on, eikä turhaannu." Puomin kautta laukanvaihdot sujuivat myös esteillä lahjakkaalle tammalle helposti, ja siirsinkin puomin nopeasti pois tieltä. "Puomilla laukanvaihto tulee hevoselle samalla tavalla helppona konseptina kun esteille, ajattelee puomilähestymisen samalla tavalla kun esteillä, että pitää saada suoristus kuntoon ennen estettä ja sen jälkeen lähdetäänki eri suuntaan. Niin vaihdon kohtaa tai melkeimpä ite ei tarvi erikseen miettiä. Tai jos laukka ei vaihdukaan esteellä, niin sen voi hyvin vaihtaa ravin kautta tai toivoa, että hevonen vaihtaa ite. Kouluradalla sun pitää kuitenkin saada se hevonen ymmärtämään, että nyt vaihetaan laukka ja saada apujen ajotus kohilleen. Siinä piilee kouluvaihtojen hankaluus. Ennen sitä ajatusta on turha lähteä edes ajattelemaan tyyliseikkoja."

Näiden saatesanojen jälkeen annoin estradin ennalle ratsuineen. Jatkoin pohjustamista ratsukon hakiessa hyvää laukkaa toiseen suuntaan ja muutamaan kertaan keskittyessä vielä laukassa ympyrältä tullessa suoristamiseen. Ensimmäisellä kerralla meiningissä oli muutaman askeleen haparointia, mutta vaihto sieltä tuli. Ei täysin puhdas, mutta laukka vaihtui kuitenkin. "Te ette oo kai kamalasti kouluratsastuksen kantilta vaihtoja treenailleet?" osoitin sanani ennalle, joka pudisti päätään. "Ollaan enemmän esteillä haettu sitä tuntumaa, jos sitten nääkin sujuisi paremmin", enna selitti.

Ratsukko teki kuitenkin hienosti töitä koko loppu valmennuksen ajan. Välillä Selma väläytteli, ikään kuin vahingossa, melko näyttäviä vaihtoja, jotka kielivät tamman potentiaalista, mutta hyvin huomasi, että kyse oli vielä kokemattomasta hevosesta, joka tarvitsi lisää lihasmassaa. Potentiaalia oli korkealle, ehkä me joku päivä näkisimme Selman voittavan rotunsa koulumestaruudet, myhäilin.

25.01.2019 - kirjoittanut omistaja

Selma paistatteli tarhassaan auringonpaisteessa. Pakkasta oli -13 astetta. Olin vuorautunut kunnon toppavaatteisiin, sillä ajatuksena oli lähteä tamman kanssa maastoon. Aamupäiväheinien jälkeen kävin hakemassa Selman tarhastaan ja vein sen tammatalliin käytävälle. Riisuin loimet ja aloin harjaamaan tamman klipattua karvapeitettä. Selma seisoi nätisti paikoillaan pää hieman nuokkuen. Päiväunet olivat tainneet jäädä vähän kesken. Harjauksen jälkeen putsasin kaviot ja tarkistin, että kaikki hokit ovat kunnolla kiinni. Sitten laitoin etujalkoihin jännesuojat ja putsit kaikkiin jalkoihin. Satuloin Selman ja laitoin sille ratsastusloimen. Lopuksi kuolainten lämmettyä käsissäni laitoin vielä suitsetkin. Nappasin kypärän, hanskat ja raipan ja lähdin taluttamaan tammaa ulos. Nousin pihassa korokkeen avulla selkään ja lähdimme kävelemään lumista hiekkatietä pitkin pois tallin pihasta.

Selma käveli tyytyväisen oloisena reipasta tahtia samalla katsellen maisemia. Pari jänistä loikki tien yli edestämme ja jatkoivat matkaa pellolle, ja Selma jäi hetkeksi tuijottelemaan pitkäkorvien perään. Kun olimme kävelleet hiekkatietä noin 15 minuuttia, käännyimme kapeammalle mökkitiellä. Kädet ja jalkani hiemat palelivat, joten nostin ravin ja hölkkäsimme rennosti kiemurtelevalla mökkitiellä. Tieltä haarautui muutama tie mökkien pihaan, mutta me jatkoimme suoraa. Kun olimme ravanneet melkein mökkitien päähän asti, siirsin Selman käyntiin ja käännyimme metsäpolulle ennen tien päässä olevan mökin pihaa. Tamma tarpoi lumihangessa kapealla polulla napaten välillä kuusenoksasta palasen välipalaksi. Aurinko paistoi edelleen ja metsässä oli todella kaunista. Puut olivat paksun lumikerroksen peitossa ja maassa oli kaikenlaisten eläinten jalanjälkiä. Tarvottuamme metsän läpi uudelle metsätielle, otimme reippaan pätkän laukkaa. Laukkapätkän jälkeen käännyimme tavalliselle autotielle ja ravailimme vielä puolipitkin ohjin jyrkän ylämäen päälle. Tästä jatkoimme loppumatkan käynnissä, sillä kotiin oli enää noin 20 minuutin kävelymatka.

Päästyämme tallin pihaan hyppäsin alas tamman selästä ja talutin sen talliin. Reilun tunnin mittaisella maastolla se ei ollut hionnut ollenkaan klippauksen ansiosta, joten otettuani varusteet pois ja harjattuani Selman, loimitin sen ja vein sen takaisin ulos. Selma ravasi tarhan perälle nauttimaan auringonpaisteesta.