Adinan Harhauni
KTK-II, SLA-I, SV-I
† 02.03.2021 (ruokatorven tukos)

Päiväkirja & Valmennukset

Vielä muutama sana retkestä - kirjoittanut omistaja

Ilmoittauduin itsenäisyyspäivän retkelle Netan kanssa, koska ajattelin rennon, mutta tapahtumarikkaan tapahtuman tekevän hyvää nuorelle, herkkäsieluiselle tammalle. Ja oikeassa olin! Vaikka ajoittain Netta jännittikin, saatiin hyviä, rentojakin pätkiä mahtumaan päivään roppakaupalla. Vaikka vanhukset eivät päässeetkään meidän tammaan tutustumaan kovin paljoa, oli jo pelkkä osallistuminen hyvää treenausta nuorelle kilpahevoselle.

Päivä oli pitkä, mutta onneksi hyvin suunniteltu. Hevosille oli tarjolla karsinat heinätarjoiluineen meidän ruokailujen ajaksi ja itse retki sujui leppoisissa merkeissä. Netasta sai kyllä olla ylpeä, kun se maastossa kulki isossa, vieraassa joukossa niinkin hyvin, vaikka välillä se jännittyikin kovasti ja säpsyilikin outoja tilanteita. Kaikenkaikkiaan ihana päivä muiden suomenhevosihmisten seassa uusia kokemuksia kerryttäen!

06.12.2019 - Suomenhevoskulkue - kirjoittanut retken vetäjä Milma

Itsenäisyyspäivänä ei ollut mikään mainio keli, mutta mieleni piristyi nähdessäni kaikki Lupsakkaan saapuneet vieraat. Ilmakin kirkastui päivän mittaan, joten emme joutuneet suorittamaan itsenäisyyspäivän vaellustamme karmeassa vesitihkussa. Aamulla sumua oli jonkin verran, mutta kaikki olivat löytäneet turvallisesti perille ja iloinen puheensorina kuului tallilla varustellessamme hevosia. Olin itse valinnut ratsukseni Teron, superrauhallisen mustan suomenhevosorin, joka on yksi hyvän mielen ratsuistani. Elsa oli lupautunut tulemaan mukaan ja hän oli tahtonut lähteä maastoilemaan Kurpalla, johon oli viime aikoina kovasti tykästynyt. Kurppa sopikin maastoseurueeseemme oikein mainiosti, joten minulla ei ollut mitään sitä vastaan.

Tallipihalla kävi aamulla vilskettä kaikkien saapuessa paikalle, sillä olimme saaneet vieraaksemme hurjat kymmenen suomenhevosratsukkoa, joiden kanssa oli tarkoitus vaeltaa kylän vanhainkodille ja takaisin. Suurin osa hevosvieraistamme olivat tammoja, mutta oli mukaan eksynyt yksi orikin. Oonan ratsuna toimiva voikko suomenhevosori Molli oli oikein komea näky, eikä ihailijakunta jäänyt yksin minuun. Ori oli myös erityisen hyväkäytöksinen, eikä huudellut ympärillä häärivien tammojen perään saatikka haastanut riitaa Teron kanssa. Loput vierashevosista olivatkin tammoja, joista peräti viisi oli eriasteisia ruunikkoja. Yksi näistä, Bellan ratsuna toimiva Tiuku oli ruunivoikko. Voikkogeeni edustettuna siis peräti kahdella ratsulla! Muut ruunikot tammat olivat Ellin piekkaritamma Lilli, meean Helmi, Perhon Runo ja Gretan Nella. Erityisesti ihastuin ykkösellä kantakirjattuun Lilliin, joka oli sievä kuin kermakarkki. Ruunikoiden tammojen lisäksi mukaan oli mahtunut myös tyypillisiä rautiaita, joista ihastuin erityisesti Liian Mantelimarenkiin sen nimen vuoksi.

Aamupäivällä tarjosin hieman voileipää ja lämmintä juotavaa ennen matkalle lähtöä. Hevoset saivat rauhoittua tammatallin karsinoissa sen aikaa, kun evästimme ja kertasimme matkareittiä ja yleisiä ohjeita. Matka ei ollut pitkä, mutta joutuisimme kulkemaan jonkin verran kevyen liikenteen väyliä pitkin. Kaikki ratsut olivat kuitenkin varmoja maastoilijoita, joten en odottanut reissulla tulevan mitään suurempia ongelmia. Tuokion jälkeen siirryimme varustamaan hevosemme valmiiksi. Matkaan lähdimme tallipihalta seuraavalla kokoonpanolla: minä ja Tero, Oona ja Molli, Elli ja Lilli, Liia ja Manta, Aava ja Hippi, enna ja Netta, Bella ja Tiuku, Perho ja Runo, Greta ja Nella, meea ja Helmi, Laura ja Savu sekä peränpitäjänä Elsa ja Kurppa.

Alkumatka sujui ilman kommelluksia ja pääsimme etenemään hieman reippaammassakin tempossa. Terolla ei tuttuun tapaan ollut kiire mihinkään, mutta takana kuului levotonta liikehdintää ensimmäistä kertaa ravatessamme. Neljäntenä matkaa taittaneella Mantalla kuului olevan kova kiire eteenpäin, sillä kuulin Liian rauhoittelevan innokasta ratsuaan tuon tuostakin. Edellä menevää Lilliä ei onneksi haitannut takana tulevan lajitoverin intoilu, vaan ruunikko sipsutteli eteenpäin tyytyväisenä omaa reipasta tahtiaan. Eikä se tainnut panna yhtään pahakseen taittaa matkaa kahden komean suomenhevosorin perässä. Taaempana matkaa tehnyt Hippi muisti myös ilmoittaa itsestään säännöllisin väliajoin ja taisi se pari kertaa yrittää etuillakin jonossa. Laukkasimme menomatkalle muutaman kerran, eikä mitään erikoista tapahtunut. Mantalla oli toki edelleen kiire, mutta sekin malttoi rauhoittua etenemään omalla paikallaan.

Varsinainen jännitys alkoikin vasta päästyämme kylän laitamille. Emme onneksi joutuneet etenemään autotietä pitkin, vaan pääsimme kulkemaan kevyen liikenteen väylää. Kaikki hevoset pärjäsivät oikein hyvin, vaikka Nettaa ja Helmiä hieman jännittikin aluksi. Muut ratsut näyttivät kuitenkin niin hienosti mallia, että molemmat tammat rentoutuivat pian. Kävelimme rauhallisesti kylän halki kohti vanhainkotia, jossa meille oli luvattu pieni evästarjoilu. Monet olivatkin jo ulkona odottamassa, eivätkä vanhainkodin asukkaat olleet suinkaan ainoita. Myös ympäröivistä taloista alkoi ilmaantua lapsiperheitä ihastelemaan suomenhevoskulkuettamme. Saimme kukin kuumaa juomista ja eväsleivät eikä hevosiakaan oltu unohdettu. Tyytyväiset ratsumme saivat porkkanoita ja omenanpalasia syödäkseen, sekä runsaasti rapsutuksia. Hyvin moni ihasteli Mollia ja Tiukua näiden erikoisen värin vuoksi, mutta kukaan ei jäänyt vallan vaille huomiota. Tiuku hieman ujosteli saamaansa huomiota ja väenpaljoutta, mutta rohkaistui porkkanoiden myötä hurjan paljon. Myös Netta oli hieman ujonpuoleinen eikä oikein lämmennyt vieraiden paijaukselle, joten enna meni tammansa kanssa hieman sivummalle nautiskelemaan omasta höyryävästä kupistaan (joka kuului kaatuvan Netan töniessä omistajaansa). Lilli, Runo ja Nella puolestaan olivat kuin kala vedessä ja nautiskelivat lasten ja vanhusten rapsutteluista ja herkuista täysin rinnoin. Muiden keskustellessa nykypäivän suomenhevosen jalostuksesta ja käytöstä innostuin itse tarjoamaan talutusratsastusta muutamalle paikalle tulleelle lapselle. Tero oli siihen oiva valinta ja innokkaimmat lapsoset juoksivat lenkin jälkeen posket hehkuen vanhempiensa luokse samalla mainostaen, että he pääsivät ratsastamaan ihan oikealla mustalla orilla.

Juttua suomenhevosista olisi riittänyt niin meillä kuin myös vanhuksilla, mutta valoisa aika todellakin loppuu joskus näin talvella ja valoisan aikaan halusimme päästä vielä takaisin tallille. Perho vaihtoi Runon kanssa paikkaansa Netan eteen, sillä menomatkalla tammalla oli ollut hieman kiire, minkä vuoksi se oli tunkenut liian lähelle edellä kulkevaa Tiukua, joka puolestaan ei ollut ihan arvostanut tuntemattoman hevosen lähentelyä. Lähdimme kävelemään rauhallisesti takaisin päin, Terolla ja Mollilla ei tuntunut olevan minkään valtakunnan kiire. Manta sen sijaan ei ollut uuden, hitaamman tahdin ystävä, vaan yritti tuon tuostakin kiilata Lillin rinnalle. Ihastuttavaa pikkutammaa ei tuntunut onneksi haittaavan se vieläkään ja jonkin aikaa edettyämme rautias marenkitammakin tyytyi kohtaloonsa. Paluumatkalla emme enää laukanneet, sillä matka oli ollut pitkä. Metsään päästyämme toki ravasimme vielä joitakin pätkiä, mutta hidastimme kävelemään loppukäyntejä hyvän matkaa ennen tallia. Loppumatkasta myös Manta oli rauhoittunut, eikä yrittänyt enää tunkea Lillin ohi. Ilmakin oli kaunistunut ja hämärä alkoi laskeutua viimeisen kilometrin aikana, joten viimeiset kilometrin taitoimme oikein seesteisissä tunnelmissa.

Tallipihaan saapuessamme yli-innokas Reetu juoksi meitä vastaan ja aiheutti pienoista hämmennystä jonon perällä. Aranpuoleinen Helmi säikähti innokasta koiraa hieman ja aiheutti pienen hässäkän, jonka takia myös Netta hermostui ja yritti poistua takavasemmalle. Netan nopeat liikkeet hämmensivät myös Tiukua, joka jumahti paikoilleen niin äkkiä, että Nella ja Greta astelivat miltei päin. Kaoottinen tilanne oli nopeasti ohi, mutta Netta ja Helmi tuijottivat Reetua vielä pitkän aikaa epäluuloisesti. Dalmatialaisparka oli vain tullut tervehtimään seuruetta innoissaan eikä voinut ymmärtää isojen nelijalkaisten nihkeää suhtautumista. Ratsut saivat majoittua jälleen tammatalliin, sillä vuorossa oli vielä ruokatarjoilu, jotta kaikki jaksaisivat lähteä kotiin. Teron vein omalle paikalleen oritalliin, johon olin tehnyt myös Mollille paikan. Orit jäivätkin mutustelemaan kaksin omia heiniään siirtyessämme Oonan kanssa tammatallin varustehuoneeseen, jossa meille oli tarjolla riisipuuroa ja sekametelisoppaa kuuman glögin, kahvin tai teen kanssa. Jutustelin Gretan kanssa Nellan suvusta, sillä olin taustatutkimusta tehdessäni huomannut sen polveutuvan aika komeista kouluratsuista. Keskusteluun osallistui myös koulupainotteisen Mantan ratsastaja Liia, minkä jälkeen naiset alkoivatkin innoissaan keskustella tunnetuista kouluratsuista. Ruokailumme venyi vielä pitkäksi vilkkaana käyvän keskustelun vuoksi, mutta viimein vilkuttelin vielä viimeiselle pois ajavalle trailerille ja siirryin sisätiloihin seuraamaan Linnan juhlia.