Murroksen Salakavala
KTK-II, SV-II

Luonnekuvaus

Murroksen Salakavala, joka sai syystä x lempinimekseen Fisu, ei tosiaankaan ole tämän tallin se helpoin, fiksuin tai filmaattisin oripoika. Ostin sen kolmivuotiaana suoraan kasvattajaltaan, ja luulen, että tein kasvattajalle suuren palveluksen ottaessani Fisun siipieni suojaan. Koska minähän tykkään näistä sekopäistä, ainakin niin voisi olettaa katsoessaan suurta hevoslaumaani, josta ainakin puolet tuntuvat olevan niitä "oman tiensä kulkijoita". Onhan se komea, ja ratsastaessa näyttävä, mutta kyllä tämän kanssa saa värjätä ennenaikaisesti harmaantuvia hiuksia ja sen jälkeen repiä niitä päästään. Periaatteessahan ori on ihan kiltti, ei se mikään ihmisiä syövä lohikäärme ole (ehkä toisia hevosia syövä lohikäärme kylläkin), mutta sen loputon energia ja helposti tylsistyvä luonne tekevät siitä haastavan hevosen.

Joudumme aina välillä vetämään muutamat kivi-paperi-sakset ottelut taistellessamme siitä, kuka tällä kertaa taluttaa orin tarhaan tai hakee sen sieltä. Tai hoitaa sen. Ratsastaa sitä haluaisi kuka vain, mutta kaikki muu onkin sitten melkoista säätämistä. Kun Fisun ottaa karsinasta, saa olla erityisen nopea, jotta ehtii saamaan orikuolaimen suuhun ennen kuin se tyrmää sinut kumoon ja ryntää kiusaamaan muita oreja. Jos ehtii kuin ehtiikin saamaan orille talutusvermeet päähän, saakin taistella seuraavaksi siitä, että Fisu pitäisi kaikki neljä jalkaansa maassa ja pysyisi tarpeeksi rauhallisessa vauhdissa. Tarhaaminen ja sisälle hakeminen onkin yhtä juoksukilpailua tämän kanssa, mutta ainakaan se ei uhittele. Hoitaessa se pidetään ehdottomasti hoitopaikalla, ja hoidetaan hommat niin nopeasti kuin mahdollista. Jopa loimituksen ajaksi ori on laitettava hoitopaikalle, ei kukaan muu paitsi älyllisesti vajaat loimita sitä karsinassa. Hoitopaikallakin se meluaa, kolistelee, kuopii, pomppii ja viskoo päätään minkä kerkiää ja touhusta tuleekin kunnon sekametelisoppa heti ensimmäisistä sekunneista alkaen.

Ja miksi minä sitten ostin tällaisen kauhukakaran? No siksi, että se on ratsastaessa - ja varsinkin hypätessä - niin hieno, ettei sitä edes samaksi hevoseksi tunnista. Selkäännousu on yksi vikellysnäytös kun yrittää kiivetä orin selkään vauhdista, mutta sillä samalla sekunnilla, kun ratsastajan peppu osuu penkkiin, Fisun koko olemus muuttuu. Siitä tulee herkkä, kuuliainen, tarkka, oikea unelmaratsu. Liikettä siltä löytyisi vaikka vaativille radoille asti, mutta orin keskittymiskyky ei valitettavasti riitä koulukiemuroita hinkkaamaan niin paljoa, että siitä saataisiin koulutettua kelpo ratsu kouluradoille. Sen sijaan Fisu on kunnon estetykki. Se rakastaa hypätä ja jos hevosten jalat kestäisivät päivittäistä hyppäämistä, Fisu varmasti hyppäisi joka ratsastuskerralla. Tulinen ja herkästi kuumuava se kyllä on, eikä sovikaan aloittelijoille, mutta osaavissa käsissä se on oikea ruusukehai. Orin hyppytekniikka on mitä parhain ja sen hyppyihin on aina helppo päästä mukaan. 110cm-tasolla kilpaileva ori on nopea, mutta samalla ketterä, sopivan herkkä, että sen saa pysymään käsissä vaikka se kuumuaisikin, eikä se koskaan kiellä. Se osaa itsekin katsoa lähestymiset ja hyppypaikat loistavasti, mutta epäonnistuessaankin se mielummin yrittää kuin kieltää.

Minua alkuun epäilytti suuresti, tulisiko Fisusta millään tasolla kilparatsua - eihän kukaan halua käsitellä sitä kisapaikoilla, kun se on niin vaikea. Mutta ehkä Fisu on luotu kilparatsuksi, tai sitten se on niin vieraskorea, että se käyttäytyy jostain syystä aina oman tallin ulkopuolella todella fiksusti. Energinen se silti on ja pitää kovaa mekkalaa itsestään, mutta ainakaan ei tarvitse pelätä koska siellä juoksee voikko ori pilaamassa kaikkien muiden kisapäivän. Oria kuljetetaan vain hevosautoissa, koppiin ei kukaan uskalla sitä edes lastata kun se syöksyy syliin. Mutta hevosautoon laittaminen sujuu ainakin melkein hyvin.

Kilpailukalenteri

ERJ (40 sijoitusta)