Haltiasalon Ukkoslintu
Ch, KTK-II, KV-I, SV-I

Yksi pitkäaikaisista haaveistani oli yhdistellä vanhasukuisia suomenhevosiani onnistuneesti, saada yhdistelmiä, joissa kumpikin vanhempi kompensoisi, tukisi, täydentäisi toinen toisiaan. Haltiasalon Ukkoslintu, Urho, on hyvä esimerkki tästä. Sen emä, Vaniman Rauhamieli on ollut omistuksessani viisi vuotta ja polveutuu isän- ja emänlinjoistaan erittäin vanhasukuisista yksilöistä, mainittakoon vaikka kantaori Antti-Kristian ja emän puolelta kirveltäjäläinen Kirveltäjän Hipaisu, ja oria valitessani Viehättävän Tuliukkonen, ei vanhimpia viehättäväläisiäni mutta vanha kuitenkin, oli erinomainen valinta. Isokokoinen, vaativa a:n kouluori antaisi varsalle paljon – eipä ollut jokainen vastaantuleva suomenhevonen vaativa a tasolla, joten sen suhteen odotukset varsalle olivat korkealla.

Niinpä toukokuun ensimmäisenä päivänä Rauhan varsoessa kookkaan tummanrautiaan liinaharjaisen orivarsan meillä oli ukkostanut ensimmäisen kerran, lyhythän se oli ollut verrattaen keskikesän valonäytöksiin, mutta kaksi voimakasta jyrähdystä välähdyksen saattelemana ja niin oli lähes pariviikkoisen varsan kokoinen Urho ponnistanut seisomaan. Eikä se ollut paljoa sen jälkeen kyntänyt, kompastellut tai horjunut. Erittäin varmajalkainen ja korkealiikkeinen. Virallisen nimen valinnassa ei ollut ongelmaa, Ukkoslintu orivarsalle oli oikeastaan ainut vaihtoehto, sopi se niin synnyintarinan kuin nimiteeman kanssa orille kuin nenä päähän.

Alkujaan olin suunnitellut jättäväni Urhon kotiin, mutta joku kolmannen maailman etiäinen mulla oli siitä, että tämä varsa menisi kaupaksi. Ja pentuna minulle oli opetettu, että jaettu ilo on paras ilo, joten tässä tapauksessa ei passannut jättää kaikkia helmiä kotiin. Kotiin se olisi toki jäänyt, ei se pakkomyynnissä ollut missään nimessä – mutta kas kummaa, Urho ei jäänyt kotiin. Kesäkuun alussa Urho muutti uuden omistajansa luo Kaakkois-Suomeen.
- Kasvattaja

Luonnekuvaus

Kilpailukalenteri

KRJ (40 sijoitusta)